Kaupunkirogaining 11.2.2018

Hämeenlinnan Tarmon toista kertaa järjestetty kaupunkirogaining tarjosi rogaining-riemua talvisessa kelissä. Tarjolla oli tossusarjat 3h ja 5h sekä kammenpyörittäjille 3h:n sarjan. Me Päivin kanssa osallistuimme pyöräsarjaan.

Team Kermit

Team Kermitin lähtöposeeraukset
Team Kermitin lähtöposeeraukset (kuva Lauri Kemi)

Jonkinasteinen perinne muodostumassa kaupunkirogainingista. Rogaining-kokemusta on myös yö-rogainingista, mutta tämä on siihen verrattuna pikakilpailu. Yö-rogainingissa kun kilpailuaika on 8h. Onhan tämä kisa ihan kotinurkilla.

Viime vuotisen kokemuksen perusteella pystyi jo etukäteen vähän miettimään taktiikkaa ja tekniikkaa millä edetä. Vähän pystyy arvioimaan matkaa ja vauhtia mitä pystyisi etenemään. Tosin rogaining vaan on sellainen laji ettei edes hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty, joten suunnitelman muutoksiin on hyvä varautua.

Reittisuunnitteluun oli varattu tunti. Kartta pahviseen alustaan, nastat rasteille ja narulla laskemaan reittiä.

Reittisuunnittelua
Reittisuunnittelua (kuva Pauliina Hatunen)

Viime vuonna edettiin 37km ja aika liikkeellä oli n. 2h 15min. Tälle kertaa yritettiin pysyä paremmin liikkeellä, joten odotettavissa oli, että ehditään pidempi matka.

Pääkartturi olin minä ja Päivi hoiti leimaamisen rastilla. Käytössä oli suunnistuksesta tuttu emit. Pitkin matkaa laskeskeltiin kuljettua matkaa ja käytettyä aikaa ja mietittiin reittivaihtoehtoja kohti maalia siten, että ehditään maaliin.

Rogaining lähdössä
Rogaining lähdössä (kuva Lauri Kemi)

Aikaa käytimme 2h 57min 51s, joten luppoaikaa ei ihan hirveästi jäänyt, kokonaiset 2 minuuttia. Aika liikkeellä oli 2h 42min, joten siinä onnistuimme hyvin. Keli oli viime vuotista raskaampi ja lunta oli paljon enemmän, joten joillekin rasteille meni vain kapea polku ja pakotti jalkautumaan. Tämä pudotti keskaria jonkin verran ja lopussa jouduttiin lyhentämään reittiä. Rasteja oli kuitenkin myös lopussa hyvin tarjolla, joten pisteitä ropisi vaikka hieman tuli hoppu ehtiä maaliin ajoissa.

Keräsimme yhteensä 126 pistettä. Sillä irtosi pyöräsarjan 2. sija. Hävisimme voittajalle Vanajaveden ruutanille vain 3 pistettä. Kolmas Sarsalanojan kokosukeltajat keräsivät 121 pistettä. Kuljettu matka meillä oli 44km.

Eipä sunnuntaipäivää voinut paremmin viettää. Perinteisen kaupunkirogainingin jälkeen perinteisesti kebabille ja laskiaispäivän kunniaksi laskiaispullat. Pöljä päivä! Kiitokset Päiville, team managerille ja pääkermitille!  🙃

Team Kermitin reitti Stravassa | Tapahtuman nettisivut – Hämeenlinnan Tarmo

Rogaining tulokset
Team Kermitin rastit ja rastiväliajat. Keräsimme pyöräsarjassa eniten rasteja.
Team Kermitin reittisuunnittelua
Team Kermitin reittisuunnittelua (kuva Pauliina Hatunen)

Edellisiltana viriteltiin pyörä, karttatelineen asennus pyörään ja pakattiin reppu valmiiksi. Reppuun varavaatetta: untuvatakki, kuiva aluspaita, puffi, hanskat ja pipo. Työkaluja: renkaanvaihtovälineet, ketjulukko, ketjupihdit, ketjukatkaisin ja monitoimityökalu. Lisäksi ilmastointiteippiä, nippusiteitä ja ensiapupussi. Ja tietysti hieman energiaa geelien muodossa.

 

Rogaining pähkinänkuoressa

Rogainingissa kisataan joukkueina. Joukkueen koko 2-5 henkilöä. Joukkueen tulee kulkea koko ajan yhdessä. Kisa kestää useamman tunnin, yleensä 3-5 tuntia, mutta myös 24 tuntia kestäviä kisoja järjestetään.

Rogainingissa suunnistetaan kartalla, johon on merkitty x määrä rasteja. Rastit on pisteytetty. Kisassa eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Kaikilla rasteilla ei tarvitse käydä ja järjestyksen päättää jokainen joukkue itse.

Kilpailun alussa jaetaan kartat ja joukkue suunnittelee alustavan reitin. Lähtö tapahtuu yhteislähtönä. Maaliin pitää ehtiä määräajassa. Ajan ylityksestä tulee virhepisteitä.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: