Kesälomalla.com, osa III

Savonlinnasta Outokummun kautta Kolille ja sieltä edelleen Kuopioon.

Keskiviikko

Auto pakattiin pyörineen kohti Kerimäkeä, jossa mies aloitti uuden kierroksen ja minä hyppäisin kaunottaren selkään. Edellisestä retkestä viisastuneena, tutkin reitin mahdollisimman hyvin etukäteen ja tienumeroinnit muistiin. Toki reittikin oli helpompi ja vähemmän vääriä vaihtoehtoja. Golf- kentän parkkipaikalla mies kyselee, pääseekö tuolla kulkupelillä kentälle. Vastasin, että lähden polkemaan kohti Outokumpua. Mies kysyy: ”Tiiätkö sie tyttö, miten pitkä matka sinne on?” Vastasin, tietäväni ja totesin perään, että vähemmän se on kuin toissa päiväsen reissun kilometrit (170 km). Mies vastasi: ” Nyt kuule tyttö ollaan Savossa, ei sinnuu kukkaan usko!”

Ensimmäinen kolmasosa matkasta sujui kuin vettä vaan. Ensimmäiseksi tankkauspaikaksi valikoitui Savonranta, sillä arvauksien mukaan saattaisi olla ainoa mahdollisuus matkalla ruokailuun. Ensimmäinen ravintola olikin poikkeuksellisesti kiinni ja joudun etsimään seuraavaa eväspaikkaa. Hetken matkan päästä sellainen löytyikin, jossa lounasta tarjolla. Itse paikka ei suuria lupaillut, mutta takapihan terassi olikin sitten löytöjen löytö. Vai mitä sanotte?

Ravintola Myllykartanon terassilta

Matka jatkui tuota pikaa. Maasto muuttui mutkikkaammaksi ja mäkisemmäksi. Muuta erityistä tieltä 474 ei sitten löytynytkään. Ajoin matkan tietä 476 ja käännyin viimeiselle pätkälle tielle 477, jota mentäisiin perille saakka. Reilu kymmenen kilometriä ajoin ja asfaltti loppui. Ärräpäät lenteli, mutta en ajatellut kääntyäkään, koska matkaa tulisi tuplasti lisää. Hiekkatie senkun jatkuu ja jännitän, miten renkaiden käy. Maps ei osaa kertoa, miten pitkään hiekkatietä jatkuu. En siis minäkään. Keskellä jossain ei mitään tulee tienristeys, jossa näyttää olevan avoinna oleva kyläkauppa. Jes. Haen vähän juotavaa ja jäätelön. Istahdan pihan penkille niitä nauttimaan.

Sarvikummun kaupalta

Eipä aikaakaan, kun kylän mies ajaa volkkarillaan ja nousee autosta. Katsoo hetken aikaa ja toteaa. ”Et sitten tainut tietää, että asfaltti loppuu?”, ”En”, vastasin. Mies jatkaa, ettei tuollaisilla renkailla voi näillä teillä ajaa. Jatkaa kyselyä, mistä tulen ja minne menossa. Kerron, että olen tulossa Savonlinnasta ja menossa Outokumpuun. Jatkaa kyselyään, että paljonko kilometrejä, johon vastaan, että 120 km. ”Et ole siis tullut ihan Savonlinnasta asti!?”. No, en ihan. Jos tämän piti olla mustaa huumoria, ei tällä kertaa uponnut minuun. Keskustelun päätteeksi vielä varoitteli, että loppumatkasta on vielä teräväreunaista kiveä parisen kilometriä, joten varmaan renkaat ei säily ehjänä. Kiitos kovasti kannustuksesta….

Matka jatkui kantatien 23 yli ja loppumatka sujui taistellessa vastatuulta vastaan. Mutta se kannatti! Hieman ennen määränpäätä Outokumpua mietin, miksi ihmeessä tänne tulisinkaan lomailemaan. Mutta majapaikka olikin aivan ihana Kyykerin kartano, joka on avannut ovensa vasta marraskuussa, kun satavuotiaan talo remontti oli valmistunut. Mikäli eksytte joskus Outokumpuun, niin yöpykää tuolla – ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

Kyykerin kartanolla

Tässäkin päivässä kiteytyy monella tapaa näiden retkien viehätys. Koskaan et voi tietää, mitä paikkoja tai ihmisiä vastaasi tulee.

Torstai

Outokumpu oli mukavalla tavalla ylimääräinen yllätys, sillä Kolille emme saaneet majapaikkaa. Torstaina siis koko konkkaronkka kohti Kolia ja maastopyöräilemään. Vastaanotosta löytyi polkukartta ja reittikin löytyi melko helposti. Tosi lähtömetreillä nainen tarjosi minulle alueen pyöräilykarttaa ja hän kertoi, ettei kansallispuiston alueella saa ajaa poluilla. Mikä pettymys. Toisaalta helpotus, kun huomioi alueen korkeuserot.

Ukko Koli II

Naisen vinkkien perusteella yritin seurata muutaman kerran latupohjia pitkin, mutta polut kasvoivat polveen korkuista heinää eikä edes polkijoiden jälkiä heinikossa näkynyt. Siinä kohtaa totesin, että ajan vaaran ympäri hiekkateitä ja puserran pyörällä ylös asti Ukko Kolille.

Tässä vielä muutama kuva matkan varrelta:

Maisemaa Kolilta

Pielinen

Pielinen II

Matkaa kertyi n. 25 km, mikä ei sisänsä ole mikään hirmusuoritus. Päivän suurin purennus lienee noususta Ukko Kolille. Viimeisen kuuden kilometrin aikana nousukorkeutta huikeat 219 metriä- ja siitäkin suurin osa kahden viimeisen kilometrin matkalla. Polkiessani mäkeä ylös, jostain kumman syystä vastaan tuli vain hymyileviä ihmisiä! Lisäksi toiseksi ylimmällä tasanteella seisoi ulkomaalaisia kuljettava linja-auto ja siellä ne autossa heiluttivat ja taputtivat mammalle! Hienosti jaksoi, kun mukana näin huikeat kannustusjoukot. Maksimisyke ”ainoastaan” 164, joka on kaukana maksimista ;).

Perjantai

Ja matka sen kun jatkuu. Aamulla Kolilta hyppäsin auton kyytin ja tarkoituksena polkea Nilsiästä Kuopioon. Tahkon golf-kentällä varmistelin vielä, mahtaako tiet 5762 ja 5761 olla asfaltoituja teitä ja mikähän on paras reitti ajaa Kuopioon. Enpä tainut saada lausetta loppuun, kun vieressä oli viisi savolaista antamassa ohjeita. Ulkona mun mies kysyinkin, että osaatko nyt ajaa Kuopioon ;).

Sänkimäki II

Nilsiässä oli alkamassa myös Herättäjäjuhlat ja paikalliset varoittelivat kovasta liikenteestä. Toki 30 tuhannen ihmisen tuleminen pienellä paikkakunnalla näkyy, mutta onnekseni liikenne oli pääosin vastaantulevaa liikennettä ja käytännössä se vasta vilkaistui päivän mittaan.

Muutoin reitti olikin tuttu. Olenhan aikanaan asunut Kuopiossa ja siellä myös tyttäreni on syntynyt. Matka siis enemmän fiilistelyä tälle mammalle<3! Ja kun kerran olin Nilsiässä, pitihän Nilsiän öljysheikki käydä moikkaamassa.

Nilsiän öljysheikki

Onneksi tien 75 piennarta ei tarvinnut ajaa kuin muutama kilometri, jonka jälkeen pyörätie jatkui aina Kuopioon saakka.

Kyllä aikojen saatossa kaikki on muuttunut ja suunnistaminen ”tutussa ympäristössä” tuntui välillä haasteelliselta. Mutta onneksi tutut maamerkit Siilinjärvi, Kasurilan rinteet, Kallan sillat ja Puijon näkötorni olivat pysyneet paikoillaan.

Kallan sillat

Torilla perinteiset muikut ja matka jatkui kohti majapaikkaa.

Kuopion torilla

Rauhanlahteen ajoin vielä yhden vanhan asunnon ohi ja sieltä löytyikin kiva kevyenliikenteen silta veden yli ja toiselle puolelle rantaa oli näemmä rakentunut uusi asuinalue. Tännekään en olisi päässyt autolla :).

Kevyenliikenteen väylä.jpg

Reissulle tulikin sitten perillä ”pakkoloppu”. Kaikkien mukavien kokemusten jälkeen olin saanut jostain myös vatsapöpön ja pyöräilyt jäivät tähän etappiin. Pari päivää olisi ollut aikaa vielä polkea, mutta tällä mentiin.

Yhtään kertaa en viikon aikana kastunut, joten edellisellä viikolla ostetut sadevaatteet olivat turhat tällä reissulla. Onneksi. Lauantaina olin sitä mieltä, että vähään aikaan en pyörän selkään nouse, mutta kyllä jo eilen kävi mielessä, että josko sittenkin. Rakkaudesta lajiin <3!. Kilometrejä ei kertynyt ehkä niin paljon kuin ensi alkuun ajattelin, mutta toisaalta kun miettii, että tammikuussa hädin tuskin jaksoin kävellä tunnin lenkin ja päälle piti nukkua parin tunnin päiväunet, niin tästä on menty jo paljon eteenpäin. Vauhtihan ei päätä huimannut, mutta tämä on hieno tapa aloittaa loma ja nollata työkuviot. Lisäksi mun mies tuskin olisi koskaan pelannut niin monella eri golf-kentällä ilman mamman pyöräilyretkiä. Molemmat siis voittivat – tälläkin kertaa!

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: