Ensimmäinen kisa maastopyörällä

Irvistys
Kisailme. Irvistys vai hymy? Kuvaaja Lauri Kemi

Kun antaa lajille pikkusormen, se vie koko käden. Näin on minullekin tapahtunut maastopyöräilyn osalta. En tiennyt pitäväni lajista ennen kuin kokeilin. Tai en oikeastaan tiennyt edes vuoden ajokokemuksenkaan jälkeen pitäväni lajista. Käsi taisi lähteä vasta kun pääsin kunnon maastopyörän kyytiin.

Läskipyörällä tuli ajettua reilu kaksi vuotta. Sillä en koskaan edes kuvitellut lähteväni kilpailuun. Niin, enhän tiennyt edes haluavani maastopyöräkilpailuihin. Viime syksynä sain pari kertaa testata Specialized Epic täysjoustopyörää ja se oli menoa. Talven vielä sinnittelin nopeampien perässä kimppalenkeillä läskillä. Keväällä kypsyi päätös myydä Fatboy ja tilalle tuli Epic.

Specialized Epic FSR Comp Carbon World Cup
Specialized Epic FSR Comp Carbon World Cup

Aina olen ollut kilpailuhenkinen ja tulen olemaankin. Varsinkin kun annetaan kaikille numerot. Parhaansa pitää aina yrittää ja jos on mahdollisuus ohittaa, niin sitten pitää ainakin yrittää ohi. Ja jos ei ole mahdollisuutta voittaa muita, niin sitten pitää pyrkiä voittamaan ainakin itsensä.

IMG_20170526_185754Siinä kohtaa kun kysyttiin, että haluanko lähteä Aulanko MTB -kilpailuun mukaan, en edes miettinyt haluanko. Totta kai halusin. Olihan kyseessä kisa, joka käydään tutuissa maisemissa, joten sen puolesta osallistumispäätös oli helppo. Reitti oli suhteellisen tuttu. Tosin pari testilenkkiä piti vielä ennen kisaa käydä reitillä tekemässä. Sekin auttoi päätöstä, että treenikaveritkin ilmoittautuivat mukaan.

Tunti ennen starttia taas muistin, että inhoan massastartteja. Väenpaljous ja se, että kaikki ei ole itsestä kiinni aiheuttaa ahdistusta ja pientä pelkoa. Se onneksi kuitenkin osoittautui tälläkin kertaa turhaksi. Kun itse ajaa riittävän varovaisesti niin sillä jo välttää suurimmat riskit. Alussa voi hävitä kaiken rynnimällä, mutta voittaa paljon ajamalla alun rauhallisesti. Lähtöpaikan valitseminen on myös tärkeässä roolissa ettei ole itse nopeammille tukkeena, mutta ei myöskään tarvitse itse ohitella hitaampia. Kumpikin vaihtoehto kun kuluttaa energiaa alussa turhaan.

Ja jännitänkö? No todellakin. Kisa-aamuna ei puuro mene alas kurkusta kuin väkisin. Suhteellisen sosiaalisesta ihmisestä tulee hiljainen. Kysymyksiin vastaan ehkä yhdellä sanalla jos silläkään. En sen kummemmin käy tulevaa läpi. Se on pureskeltu insinöörin aivoilla jo päiviä aikaisemmin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Kesän tulevat tärkeämmät tandemilla ajettavat kisat olivat koko ajan mielessä ja ajoin ennakkoon tiedossa olevat pahat paikat varovasti ja tunkkasin kaikki paikat, joissa tiesin ettei taidot välttämättä riitä ajamaan läpi. Toki pari kohtaa tuli ajettua sellaisistakin kohdista, joita en ollut aikaisemmin pystynyt ajamaan. Näistä olin erittäin tyytyväinen. Taidot siis karttuu. Helpot maastonkohdat mentiinkin sitten reippaasti sopivalla höökillä.

Vitsillä aina ennen starttia heitän mottoni; ”Alku täysillä ja loppu niin kovaa kuin pääsee”. Himmailemaan toki ei kilpailuihin lähdetä, mutta muistetaan kuitenkin järki hommassa. Alku pitää ajaa siten, että tietää lopussa pystyvän vielä hieman kiristämään. Jotta tämän pystyy toteuttamaan, pitää tietää hyvin oma kuntonsa. Arvioin reitin isojen korkeuserojen ja muutenkin reitin tuntien tavoiteajaksi 1:50. Se olisi tiennyt 27km:n matkalla keskinopeudeksi vähän vajaata 15km/h. Jo kahden tunnin alitukseen olisin ollut tyytyväinen ja ettei pidemmän matkan kärki ehtisi maaliin ennen minua. Toisin sanoen Jukkaa karkuun. Vastarannan Jukan tiesin olevan ennakkosuosikki pidemmällä 55km:n matkalla.

Lopullinen matka olikin ylläri 29km, ja loppuaika näytti 01:48:29. Ylipitkä matka ei harmittanut kun tavoiteaika kuitenkin alittui. Ja keskinopeudeksikin tuli arvioitua reippaampi eli 16km/h. Mittareita en matkan aikana liiemmin tuijottanut. Muutamassa kohdassa vilkaisin sykkeitä. Muuten annoin mennä fiiliksellä. Tutkiessani edellisvuotisia aikoja, arvelin tavoiteajan riittävän melko lähelle kärkisijoja. Maaliin tullessa ei itselläni tosin ollut tietoa monesko olin. Sen tiesin, ettei edelläni hirveän montaa naista voinut olla. Ja niinhän siinä kävi, että aika riitti naisten sarjan toiseen sijaan. Voittajalle tuli takkiin 11 minuuttia, joten siihen on vielä tekemistä.

Kilpailun järjesti paikallinen pyöräily- ja triathlonseura Tawast Cycling Club. Tapahtumalla on hienot puitteet ja historialliset maisemat. Reitti oli hyvin merkitty ja muuten järjestelyt toimivat hyvin pientä ilmoittautumishässäkkää lukuun ottamatta. Tulospalvelua olisin kaivannut saatavaksi enemmän reaaliajassa. Siinä ehkä parannusehdotus seuraavaan vuoteen. Reitti on haastava. Aloittelijoille en ehkä suosittelisi kisaa ensimmäiseksi kisaksi teknisyydestä johtuen. Ainakin ajokokemusta pitää olla riittävästi takana. Tässä linkki Aulanko MTB -kisasivuille tuloksiin.

Oma kisadata Stravassa nähtävillä.

Lopuksi tietysti pitää kiittää kaikkia tämän kaiken mahdollistaneita tahoja. Kiitokset Hatunen racing teamille; managerille, treenikavereille, huollolle ja persiillepotkijoille. Lisäksi kiitos järjen äänelle, omille jaloille ja keuhkoille, Specializedille ja Epicille, Ott Raskalle, äitille, muille kotijoukoille, kummeille ja kaimoille. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Fiilikset loppuun kuvina.

Kansikuva Lauri Kemi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: