Ryhmässä ajamisen pelisäännöt

Yhteislenkeillä pyritään ajamaan tiiviissä ryhmässä, joka vie toisaalta vähemmän tilaa, mutta myös ryhmässä ajavat pystyvät ajamaan helpommin edessä ajavan perässä pienemmän ilmanvastuksen ansiosta. Peesissä ajettaessa energiaa säästyy jopa 20-30 %. Ryhmässä ajaminen vaatii kuitenkin yhteisiä pelisääntöjä, jotka on kaikkien hyvä tietää. Jokainen meistä on jossain kohtaa ollut ensimmäistä kertaan yhteislenkillä, joten säännöt oppii kyllä jo muutaman reissun jälkeen. Tässä lyhyt oppimäärä niistä:

  1. Vastuu

Ryhmän ensimmäisenä ajava pyöräilijä on vastuussa muun ryhmän turvallisuudesta. Hän toimii ryhmän silminä ja varoittaa merkein vaaranpaikoista. Ryhmän jokaisen jäsenen on toistettava merkki taaksepäin, jotta kaikki pystyy siihen reagoimaan. Merkit pitää antaa riittävän ajoissa, jotta kaikki ehtivät näyttämään merkin eteenpäin ennen vaaraa. Jos käsimerkkiä ei ehdi tai pysty näyttämään, voi vaaran myös huutaa.

Kun ajat toisen peesissä, älä tuijota edellä ajavan takarengasta vaan pidä katseesi riittävän ylhäällä, että näet annettavat merkit ja pystyt itse reagoimaan mahdollisiin vaaratilanteisiin ajoissa.

  1. Liikennesäännöt

Ryhmäajo-osaamisen lisäksi jokaisen kuskin on osattava pyöräilijää koskevat liikennesäännöt. Suositeltavat, tiivistetyt säännöt löytyvät esimerkiksi Liikenneturvan nettisivulta: Jalan ja pyörällä, Liikenneturva

  1. Ajotapa ryhmässä

Älä tee ryhmässä koskaan mitään ilmoittamatta siitä ensin muille. Älä tee äkkiliikkeitä. Olet vastuussa takana ajavista, joten toimi sen mukaan, että kaikilla on turvallista ajaa. Kun ajat peesissä, on ihanteellinen väli n. 20-50 senttiä. Alkuun voit pitää pidemmän välin, mutta se heikentää heti peesin hyötyä. Pidä aina ajolinjasi. Jos aiot vaihtaa ajolinjaa, niin kerro se käsimerkillä hyvissä ajoin. Edellä ajava olettaa, että takana tuleva ajaa samalla ajolinjalla, joten pyri myös siihen. Älä aja missään tilanteessa siten, että eturenkaasi olisi edellä ajavan takarenkaan rinnalla.

Pääsääntöisesti ryhmässä ajomuodostelmana on parijono. Runsaasti liikennöidyllä tai kapealla tiellä siirrytään tarvittaessa yksittäiseen jonoon. Pientareen puoleinen jono ajaa turvallisen matkan päästä pientareesta. Pientareelle on hyvä jättää noin puolen metrin turva-alue, johon tarvittaessa pystyy väistämään mahdollista estettä. Ajokaistan puoleinen jono ajaa selvästi ajokaistan puolella siten, että jättää pientareen puoleiseen jonoon riittävän turvavälin. Parijonossa vierekkäin ajavat  pysyttelevät tarkasti toistensa rinnalla.

  1. Käsimerkit

Opettele käsimerkit. Entuudestaan tuttuja ovat varmasti suuntamerkki oikealle ja vasemmalle sekä huomiomerkki. Näiden lisäksi ryhmäajossa käsimerkein ilmoitetaan mm. kaivonrenkaista, kuopista, epätasaisuuksista, hidastamisesta ja siirtymisestä sivuun, kun hitaampi kulkija ohitetaan. Näytä käsimerkit riittävän ajoissa.

Koska ryhmässä ajetaan lähellä toisia pyöräilijöitä, käsimerkkien tärkeys korostuu. Ryhmän ensimmäinen ilmoittaa käsimerkein ja ne on tarkoitus jokaisen perässä polkijan toistaa perässä, jotta tieto menee myös ryhmän viimeiselle polkijalle.

Käsimerkkejä voi tehostaa myös suullisesti huutamalla, esimerkiksi käännös oikealle tai vapaa (risteyksessä huudetaan perässä tulijoille, että tien ylitys on turvallista eikä autoja tule kummastakaan suunnasta).

Tässä vielä linkki käsimerkkien selityksille: Pyöräilyssä käytettävät käsimerkit

  1. Tasainen vauhti ja ennakointi

Älä tee ryhmässä äkkinäisiä liikkeitä ja pyri mahdollisimman tasaiseen vauhtiin. Vältä varsinkin äkkijarrutuksia. Siksi on ryhmän ensimmäisen tärkeä ennakoida tulevat riskit ja minimoida ne etukäteen. Varoita tulevasta hyvissä ajoin perässä ajajia.

Isossa ryhmässä tapahtuu helposti ns. haitariliikettä: pienikin hidastus tai kiihdytys moninkertaistuu ryhmän loppupäässä. Tämän vuoksi pyri ajamaan mahdollisimman tasaista vauhtia. Jos isoja välejä muodostuu, pyri ajamaan ne kiinni rauhallisesti, ei hurjalla kirillä. Myös kanssapyöräilijät voivat huutaa vetäjälle, että ketju poikki. Tällöin ryhmän vetäjä voi hieman hidastaa, jotta ryhmä on taas kasassa.

  1. Ajolinjat

Jos ajetaan parijonossa, pitää kaarteessa pitää ajolinja samassa kohtaa kaistaa; älä leikkaa toisen jonon ajolinjalle.

Jos koko ryhmän pitää vaihtaa ajolinjaa esimerkiksi isomman esteen tai pientareella kulkevan jalankulkijan vuoksi, on se ilmoitettava hyvissä ajoin peesissä ajaville. Tee se käsimerkillä tai huutamalla. Jos ajetaan parijonossa, on jonojen ensimmäisten kerrottava ajolinjan vaihdosta toisen jonon ensimmäiselle, että hänkin ehtii muuttamaan oman jononsa ajolinjaa.

  1. Muuta

Huonon näkyväisyyden kohdissa, kuten alikulkutunneleissa, ajetaan yhdessä jonossa. Yhteen jonoon siirtymisestä ilmoittaa jonojen ensimmäiset ajajat käsimerkillä ja tai huutamalla. Tällöin muiden on hidastettava, että toisen jonon pyöräilijät pääsevät toiseen jonon väliin.  Huonon näkyväisyyden kohdissa ajetaan muutenkin huomattavasti hitaampaa vauhtia huomioiden näkyväisyys. Pyörätiellä ajettaessa, on pyöräilijän pyrittävä ajamaan tien oikeaa reunaa

Pääsääntöisesti juominen, syöminen ja muu toiminta (mm. vaatteiden korjaus) tehdään ryhmän viimeisenä. Jos juot jonossa, näytä takana tulijalle pulloa ensin, jotta takana tiedetään varautua mahdolliseen tilanteeseen.

Noudata aina vetäjän ohjeita. Pitkillä lenkeillä saatetaan ajaa siten, että kukin vuorollaan toimii ryhmässä vetovastuussa. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla vetovuorossa kuin se aika, jonka kokee itselleen sopivaksi. Parinjonon ajomuodostelmia voidaan opetella, kun perustaidot ryhmässä ajosta on hallussa.

Katrin vetämä lenkki toukokuussa

Ja kuten monessa muussakin asiassa, niin tässäkin. Harjoitus tekee sinusta ryhmäajon mestarin! Rohkeasti siis mukaan 😊!

 

Turvallista ja mukavaa ryhmässä ajokesää!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: