Keväthuoltoa

Kevyttä keväthuoltoa fillareille, jotta kevään ensimmäiset lenkit sujuisivat huoletta. Samalla tulee harjoiteltua renkaanvaihtoa. Sitä ei koskaan voi tehdä liikaa.

Fatboy kesäasuun

Läski eli Fatboy saa alleen kesärenkaat. Nastat saa kesän huilata. Aikamoinen meteli oli kun nastarenkailla hurruutteli menemään asfaltilla, joten oli jo aikakin vaihtaa. Siinä päät kääntyivät. Vaihto-operaation yhteydessä tuli tarkastettua vannenauhojen ja renkaiden kunto. Silmämääräinen tarkastus, että vannenauha on ehjä eikä ole rypyssä. Samalla tsekkaus ettei renkaan sisällä ole kumissa reikiä eikä hiekkaa, joka voisi ajan kanssa aiheuttaa rengasrikkoja. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten rengas vanteelle ja ilmat renkaaseen.

Tulevia kesän retkiä varten ajattelin kokeilla monellako co2-ampullilla saa läskin renkaan pumpattua täyteen ns. kenttäolosuhteissa. Vastaus on, en tiedä. Kaksi 16 gramman ampullia tuhlasin moiseen, eikä rengas ollut lähellekään vanteella, joten luovutin ja jatkoin jalkapumpulla. Eli pienimuotoinen ongelma jos lenkillä rengas läskistä menee. Pumppuostoksille pitänee siis mennä. Minulla on sellainen käsipumppu, jota voisi kuljettaa mukana, mutta sillä jos yrittää pumpata, loppuu kunto ennen kuin renkaassa on riittävästi ilmaa.

DSCN8014copumppujaassa
CO2-pumpun suojus on tarpeellinen, koska tyhjentyessään pumppu menee jäähän ja voi palelluttaa näppinsä

Lopuksi pitää muistaa kiristää presta-venttiilin ruuvi ettei ilma pääse sitä kautta ulos ja toinen ruuvi joka kiristää venttiilin tukevasti vannetta vastaan eikä venttiili pääse painumaan vanteen sisään. Läskipyörän renkaanvaihdon yhteydessä pitää olla tarkka, että rengas asettuu kunnolla vanteelle.

Aina kun asettaa renkaat takaisin pyörään, pitää varmistaa, että renkaat tulevat suoraan ja, että jarrut toimivat. Tarvittaessa tehdä niihin hienosäädöt.

Maantiefillarin kuntotarkastus

Maantiefillarin kuntotarkastuksessa kiinnitin huomioita vanteisiin ja renkaisiin. Vanteet ovat alkuperäiset, joten kilometrejä niillä näyttäisi olevan takana ihan riittävästi. Vanteen jarrupinnan kulumista ilmaiseva reikä on vielä edelleen näkyvissä, mutta vanteen jarrupinta on aika pahasti urautunut, joten lienee edessä vanteiden vaihto. Ohjeen mukaan vanne on vaihdettava jos reikää ei enää ole. Vanne on kuitenkin kulunut epätasaisesti, joten tuohon reikään ei voi luottaa. Tarvitsee tehdä tarkempia tutkimuksia.

DSCN8037vanteenjarrupinta.JPG
Entiset vanteet?

Renkaat kannattaa käydä näin kevällä läpi, jotta voi tilata tarvittaessa uudet ennen kunnon ajokelejä. Jos renkaissa löytyy halkeamia, kannattaa tarkistaa ettei halkeamiin ole jäänyt pikkukiviä, koska ne ajan kanssa tyhjentävät renkaan salakavalasti. Jos reikä on läpi, mutta pieni, voi yrittää tehdä tee-se-itse-paikkaus esimerkiksi teipillä. Isomman reijän kyseessä ollessa, pitää vaihtaa kokonaan uusi.

Nykyiset kumit on vielä kulutuspinnalta menettelevät eikä pienet halkeamat ole vielä läpi, joten näillä pääsee ainakin alkuun. Mutta renkaiden kuntoa on syytä tarkkailla säännöllisesti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: