Allergia, astma ja liikunta

Allergiaviikkoa vietetään tällä viikolla (4-10.4.2016.) Teemaviikon siivittämänä vähän asiaa allergiasta ja astmasta. Teema lienee ajankohtainen myös siinä mielessä, koska tällä hetkellä monen terveenkin nenään ja nieluun käy tuo kuiva pöly, jota leijailee ympäriinsä. Kevät on tullut!

20160331_171810_001

 

Allergia

Allergiaoireita ja allergian aiheuttajia on paljon. On allergista nuhaa, silmien kuivuutta ja yliherkkyyttä, atooppista ihottumaa, eläin-, hajuste-, hyönteis-, kosmetiikka- ja kumikemikaali-allergiaa jne. Lista on loputon.

Astma

Astma on keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus. Taustalla on yleensä allergian tai mikrobien aiheuttama tulehdus. Kun tulehdustila kestää pitkään ja toistuu usein, aiheuttaa se keuhkojen toimintaan häiriötä ja erityisesti keuhkoputki ahtautuu. Pitkittynyt ja vaikea tulehdustila voi aiheuttaa rakenteellisia muutoksia kuten sidekudoksen lisääntymistä limakalvoissa ja /tai keuhkoputkien ympäröivään lihaskerrokseen.

 

Oma sairauteni

Allergia- ja astmadiagnoosin olen saanut yli 40 vuotta sitten. Allergia ja astma on osa minua eikä se juuri rajoita elämääni. Toki lääkkeet pitää muistaa ottaa aamuin illoin. Lääkityksen avulla astma pysyy hyvin hallinnassa. Tänään jopa havahduin siihen, etten kanna lääkkeitäni edes varalla repussani. Joskus voi kuitenkin tulla tilanteita, että hätävaraa voidaan tarvita. Lääkityksen lisäksi liikkumaan joudun lähtemään hieman omaa kehoa tunnustellen. Vaikeimpia kelejä ovat kova tai kiristyvä pakkanen, lumisade. Toki myös sateisina syksyinä saattaa olla haasteista saada hengitys kulkemaan. Ja tietysti tämä kevätaika siite- ja katupölyineen pistää nenän tukkoon ja välillä silmät vuotamaan. 

Yllä kirjoittamastani allergian oirelistasta olen kärsinyt lähes kaikista. Suurin osa näistä pysyy kohtuudella kurissa lääkkeillä tai välttämällä allergian aiheuttajia. Toki ruoka-aineallergioista viis veisaan, sillä kuuluvathan kala ja suklaa lempiruokalistalleni ;). Aina ei ole toki ollut näin helppoa. Kärsin lapsena enemmän atooppisesta ihottumasta ja uimaan opin vasta yli kymmenvuotiaana. Järveen – saati uimahalliin ei ollut mitään asiaa.

20160405_185937

Vuotuinen kontrollikäynti

Tammikuussa minulla oli taas vuotuinen astmakontrolli. Ennen lääkärille menoa tein viikon mittaisen PEF-seurannan ja toimitin sen lääkärille etukäteen. PEF-seurannalla mitataan uloshengityksen huippuarvoja. Ko. seurannassa mitataan PEF-arvot kaksi kertaa päivässä eli kolme puhallusta aamuin illoin ennen lääkkeen ottoa ja 20 minuuttia lääkkeen oton jälkeen. Saadut arvot merkitään ylös tarkoitusta varten kehitettyyn seurantalistaan.

Jo taulukkoa täyttäessä huomasin, että omat PEF-arvot ovat selvästi nousseet aikaisemman vuoden tuloksista. Ensi kertaa elämässäni pääsin ikääni, sukupuolta ja pituuttani vastaaville viitearvoille. Tulokset olivat parantuneet edellisestä kerrasta jopa 10 %, vaikka lääkitys on pysynyt ennallaan. Suurin syy tähän on varmasti ollut liikunnalla. Toki takana on myös vähemmän sairasteluja. Lisäksi viimeisen vuoden aikana olen uinut selvästi enemmän ja uskon uimisen hyviin vaikutuksiin.

 

Vinkkejä astmaatikoille

Olen useamman kerran törmännyt astmaa sairastaviin ihmisiin ja moni on pitänyt hyvänä tekosyynä, ”etten voi liikkua, kun minulla on astma”. Toki sairaana ei kukaan voi liikkua, mutta jos lääkitys on saatu tasapainoon, liikkua kyllä voi. Oikeastaan pitäisikin.

Tähän liittyy varmaan myös se oma päähän pinttymä, etten pidä itseäni kestävyysurheiljana, vaikka pitkiä matkoja pyöräilenkin. Ehkä selkäytimeen saakka on iskostunut, ettei minusta voi koskaan tulla kestävyysjuoksijaa, koska minulla on astma. Ehkei tulekaan, mutta se ei ole sairauteni vika. Tammikuussa poljettiin Loppiasrogaining 27 asteen pakkasessa ja selvisin siitä  ilman astmakohtausta. Toki keuhkot olivat kovilla päivän päätteeksi. Kaikki on mahdollista. Itse asetan omat rajani :)!

Tässä vielä Allergia- ja astmaliiton laatima muistilista astmaatikolle:

  1. Liikunta on lääkettä astmaatikolle
  2. Valitse lajisi mieltymystesi ja terveydentilasi mukaan
  3. Aloita kohtuutehoisella liikunnalla
  4. Pidä avaavat lääkkeet mukana
  5. Ota huomioon ympäristön vaikutukset
  6. Lähde rohkeasti liikkeelle!

 

Lähteet:

1)Allergia- ja astmaliiton nettisivut: http://www.allergia.fi/

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: